EräViikingit ja Unique Branding yhteistyöhön – ”Iso lisäarvo fanituotteidemme kehittämiselle”

EräViikingit on solminut kaksivuotisen yhteistyösopimuksen Seinäjoelta toimivan Unique Branding Oy:n kanssa. Ensimmäisen kaksivuotiskauden jälkeen jatkoa tarkastellaan uudelleen. Unique tunnetaan useiden urheiluseurojen ja -lajien yhteistyökumppanina. Unique on kasvattanut liikevaihtoaan juuri urheilun kautta ja tämän vuonna tehdyt isot investoinnit tulevat palvelemaan asiakkaita entistä joustavammin.

EräViikinkien markkinointijohtaja Olli Lähdesmäki on odottavainen uuden yhteistyön alkamisesta.

Olemme edelleen erittäin nuori seura ja olemme ottaneet askeleita hiljalleen brändimme rakentamisessa. Yhdessä kumppaneiden kanssa pystymme tekemään konkreettisia toimia, jotka palvelevat seurayhteisöämme. Uniquen kanssa lähdemme rakentamaan ja kehittämään mm. EV Shopin valikoimaa yhteistyössä. Pyrimme siihen että sieltä löytyy jokaiselle mieluisia EV-tuotteita, joita toivottavasti tulee näkymään enenevissä määrin esimerkiksi katsomoissa sekä katukuvassa.

Unique Brandingin toimitusjohtaja Päivi Hernesniemi on mielessään, että he pääsevät nyt sukeltamaan kunnolla mukaan uuteen lajiin. Yhteistyön yhtenä tavoitteena on auttaa myös koko suomalaista salibandykenttää kehittämään seuratuote- ja fanituotevalikoimaansa.

Olemme erittäin innoissamme alkavasta yhteistyöstä uuden lajin parissa. EräViikingit on meille mieluisa kumppanuus, sillä seura tunnetaan vahvasta juniorityöstä ja jo nuoresta iästään huolimatta valmiiksi vahvasta brändistään. Haluamme olla mukana vahvistamassa sitä edelleen.

Unique näkyy ja vaikuttaa laajasti mm. Superpesiksessä sekä he tekevät vankkaa yhteistyötä mm. Oy Trexet Finland Ab:n (New Wave Profile) kanssa, jonka kanssa myös EräViikingit on solminut viisivuotisen yhteistyösopimuksen seuramallistostaan.

Lisätiedot: 

Olli Lähdesmäki, EräViikingit ry

olli.lahdesmaki@eraviikingit / +358 50 591 9187

Päivi Hernesniemi, Unique Branding Oy

paivi.hernesniemi@uniquebranding.fi / +358 50 555 2520